Case Espoon Asunnot

2018-05-21T15:59:09+00:00

Espoossa noin 15 000 asuntoa omistava Espoon Asunnot Oy aloitti Leanheat-konseptin hyödyntämisen ensimmäisten joukossa vuonna 2015. Sittemmin teknologian hyödyntämistä on laajennettu entisestään mm. yhteistyössä Fortumin kanssa. Nyt teknologiaa käytetään jo yli 5000 asunnossa ja 80 eri kohteessa. Tämä on noin kolmannes yhtiön koko asuntokannasta.

Espoon Asunnot halusi kokeilla jatkuvaan mittaukseen ja oppivaan tekoälyyn perustuvaa järjestelmää hillitäkseen asumiskustannusten nousua. Tavoitteena on lämmön kulutuksen järkeistäminen ja asuntojen sisäilman parantaminen.

Uudet ratkaisut, joilla voimme pienentää kustannuksia ja taata samalla asukkaille hyvät asumisolosuhteet ovat erittäin tervetulleita”, toteaa Espoon Asuntojen kiinteistöjohtaja Jaakko Kammonen.

Leanheat-käyttöönoton ensimmäisessä vaiheessa kaukolämmön kulutusta onnistuttiin vähentämään lähes 10 prosenttia. Toisessa vaiheessa huomio keskitettiin tehopiikkeihin, jotka määräävät kaukolämmön perusmaksun suuruuden. Tekoälyn avulla piikkejä onnistuttiin pienentämään keskimäärin 24 prosenttia, joka yksinään tarkoittaa noin 12 prosentin säästöä Espoon Asuntojen lämmityslaskusta.

Vaikutukset näkyvät myös hiilijalanjäljessä, sillä tehojouston avulla paikallinen kaukolämpöyhtiö pystyy vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä esimerkiksi kylmien pakkaspäivien aikana.

Osallistumme osaltamme talkoisiin hiilineutraalin kaukolämmön saavuttamiseksi Espoossa vuoteen 2030 mennessä”, Kammonen sanoo.

Pelkästään lämmityksen säästöt huomioiden tehtyjen investointien takaisinmaksuaika on noin kolme vuotta. Järjestelmällä tavoitellaan kuitenkin myös muita hyötyjä, kuten entistä tehokkaampaa kiinteistöhuoltoa. Espoon Asunnot saa järjestelmän avulla tietoa rakennusten lämpökäyttäytymisestä ja yksittäisten huoneistojen poikkeavuuksista.

Tavoitteena on, että asumismukavuus paranee ja mahdolliset ongelmat pystytään korjaamaan aiempaa nopeammin ja pienemmällä vaivalla”, jatkaa Kammonen.

Espoon Asunnot on Espoon suurin vuokranantaja. Kaupungin omistaman vuokrataloyhtiön asunnoissa asuu lähes 30 000 ihmistä, noin 11 prosenttia espoolaisista. Se sai kesäkuussa Energiaviraston ja Motivan myöntämän kunniamaininnan ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä toiminnastaan energiatehokkuuden parantamisessa.

endesvChoose language