

Kaukolämpöpäivät
23.8.2017–24.8.2017
Huippupuheenvuoroja, kohtaamisia ja lämpöä Hämeenlinnassa
Kaukolämpöpäivät on koko kaukolämpöalan yhteinen päätapahtuma. Tänä vuonna Kaukolämpöpäivät järjestetään 23.-24.8.2017 Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Vuosittain tapahtumaan osallistuu noin 300 kaukolämpöalan toimijaa ympäri Suomen. Tänä vuonna tapahtuma toteutetaan ensimmäistä kertaa yhteistyössä Kuntaliiton kanssa.
Kaukolämpöpäivät näyttävät suuntaa tulevaan
Välttääksesi pahimmat karikot ja tietääksesi, mihin suuntaan jatkossa navigoida, tule elokuun Kaukolämpöpäiville! Verkatehtaalla kokoontuvat kaukolämpöalan vaikuttajat asentajasta toimitusjohtajaan sekä kuntien energia-asioista vastaavat henkilöt.
Tulevaisuuspohdinnan ja teknologisten kysymysten lisäksi teemoina nousevat esille asiakas, kunnallinen omistajapolitiikka ja kaupunkikehitys. Kohtaamispaikalla esittäytyvät alalle palveluita ja tuotteita tarjoavat yhteistyökumppanit.
Paikalla myös Leanheatin edustajat!